sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Kuumehourevalveuni

Makasin jäykkänä selälläni. Kuume kalvoi ytimiäni, luitani jomotti. Jokainen pienikin liike teki kipeää. Mutta eihän se ihme ollut, jokainen asennonvaihdos riisti viivoja energiapalkista, joka hohti pimeässä ylläni kuin jossain pelissä. Ja kun energia loppuisi, niin no, se loppuisi. Eli mietin todella tarkkaan, mihin muutoksiin minulla olisi varaa ennen loppua. Onneksi palkin väri oli vielä rauhoittavan vihreä. Joka tapauksessa täydelliset kyljenvaihdot piti unohtaa. Hiljaa hivuttaen nostin toisen jalan koukkuun. Siihen tukeutuen nostin lantiota kuin salaa lievästi kierteiseen asentoon. Vain pientä pudotusta palkissa. Toisen käden ojennus sivulle. Ihanaa venytystä puutuneille raajoille. Palkki alkoi kuitenkin tyhjentyä uhkaavasti, apua, värikin muuttui oranssiksi! Käteni osui yöpöydällä johonkin. Puoliksi syötyyn suklaamunaan. Uskaltaisinkohan syödä sen? Antaisiko se lisäenergiaa vai veisikö viimeisetkin? Mahdollisimman pienillä liikkeillä tartuin munaan, vein sen suuhuni ja haukkasin. Palkin viivat vähenivät, lisääntyivät, väri heilui edestakaisin oranssin ja punaisen välillä, mutta päätyi lopulta oranssiin. Ainakin sain hieman lisäaikaa. Suklaata oli vielä jäljellä kädessäni. Lepäilin, seurailin palkin muutoksia, naukkailin murusia. Näillä viekkailla laskutoimitusten höystämillä toimenpiteillä säästin energiaa, päihitin tuon ilkeän palkin ja selvisin kuin selvisinkin läpi kuumehoureen. Ja kolmantena päivänä nousin sängystä kankeana, mutta ihan entisenä Sällinä. Huh, pääsiäisen ihmettä.

 

 



sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Kuu kirnusta kesään

 

Sälli kiljuu pihalla. Pälli, Sällin pikkuserkkumies sattuu juuri tulemaan paikalle.

·    Mitä ihmettä sinä puuhaat, Sälli?

·    Mitä itse siinä pällistelet? Tule äkkiä apuun, Sälli saa ähkäistyä.

Sälli pyörii selällään heinikossa ja kamppailee jonkin pitkulaisen kapean puutynnyrin kimpussa. Toinen käsi pitelee kiinni tynnyristä sojottavasta kepistä ja toinen jalka on syvällä tynnyrin uumenissa, nähtävästi tiukasti jumissa. Jotain vaaleaa nestettä roiskuu ympäriinsä.

Sälli viittoilee Pälliä ottamaan kiinni tynnyrin alareunasta ja vetämään. Sälli ja Pälli ponnistelevat tovin yhdessä puuskuttaen ja lopulta he saavat erotettua nuo tappelupukarit toisistaan, vaikkakin toiselle osapuolelle kävi vähän huonosti. Pälli istuu maassa puutynnyrin kappaleita sylissään.

·    Niin, toistan kysymykseni, siis mitä ihmettä sinä teet? Et kai kiljua?

·    En nyt sentään, vaan voita. Sitähän ei mikään voita, Sälli vastaa. - Täytyyhän tässä alkaa varautumaan tähän maailman tilanteeseen.

·    No, kiljukin vois olla sitä varautumista. Mutta voi voi olla parempi. Ai, tämä tynnyri olikin siis kirnu. 

Sälli ja Pälli nousevat ja keräilevät kirnun palaset kasaan. Sälli raapii päätään ja voivottelee:

·    Voi, voi, kirnu parka, maito rukka. Ehkä minä kuitenkin osaan tämän vielä korjata, ja lopulta saan voita, jota mikään ei voita.

·    No, ei tuo kovin oikeaoppiselta vaikuttanut, Pälli sanoo. - Mikä meni pieleen?

Sälli liittää kirnun osia yhteen.

·    Aa, no en saanut sitä yhtä keppiosaa kunnolla toimimaan, niin kokeilin jalalla. Poljetaanhan viinirypäleitäkin jaloilla.

·    Niinpä tietysti, vastaa Pälli. - Ja sitten ajattelit olla omavarainen, kun saat tehtyä itse voita, kaupasta ostetusta maidosta. Vai joko olet ostanut lehmänkin?

Pälli vilkuilee ympärilleen, odottaen ammuvan lehmän kohta kurkistavan piharakennuksen takaa.

·    No, en omavarainen, vaan ajattelin lähettää sitä voita Ukrainan sotilaille, kun voita ei mikään voita, Sälli sanoo tosissaan. - Yritin miettiä, että mitä ihmettä yksi luuranko voisi tehdä tässä järjettömässä maailmassa. Ja vielä pelokas luuranko.

 

·    Mutta ei taida olla järkeä tässä voinkaan lähettämisessä, vai mitä olet mieltä Pälli? Sälli kysyy masentuneena.

·    Ajatus hyvä ja tärkein, mutta toteutus ei nyt ihan osunut, Pälli vastaa. - Ehkä toimivampaa olisi kerätä esimerkiksi rahaa vaikka tuohon ämpäriin, Pälli osoittaa maassa olevaa toista puuastiaa.

·    Se on kiulu, Sälli korjaa heti. - Kaadoin maitotölkin maitoa siihen ennen kirnuamista. Se tuntui jotenkin oikealta tavalta.

Äkkiä jokin vilahtaa heidän ohitseen ja molskahtaa kiuluun lennättäen loputkin maidot ilmaan.

 

·    Ki ki kii, ki ki kii, kuuluu kiulusta.

 

·    Se on Sorsa! Sälli huudahtaa.

·    Ei sorsa mahdu kiuluun, Pälli epäilee.

·    Tarkoitin Riki Sorsa, se muuttohaukka, Sälli sanoo.

·    Se vielä vähemmän. Tai ne, Pälli jatkaa kummasteluaan. - Mun kaverin pihalla kotka yritti käydä koiran kimppuun, koiran nimi oli Neva. Vertauskuvallisuuttako tilanteessa?

 

·    Kiri lii, kiki rii, riri kii, riki kuii, kiulusta kuuluu lisää ääntä.

 

·    Kyllä se on kiuru! Pälli huudahtaa.

·    Krista? Ei voi olla! Sälli kiljahtaa. - Ai, lintu!

·    Hannu ja Krista? Pällikin jo säikähtää. - Kohta tulee noita ja syö meidätkin. Ei, ne olikin Hannu ja Kerttu.

Nyt kiulusta räpistelee esiin jotain. Pieni kiuru pääsee hypähtämään kiulun reunalle seisomaan. Vähän pöllämystyneenä se katsahtaa Sälliin ja Pälliin, räpäyttää siivistään viimeiset maitopisarat heidän päälleen ja lennähtää nopeasti pakoon.

 

·    No, olipas se pieni pakolainen, Sälli ihmettelee. - Kiulusta tuli kiuru. Miksihän se tuonne kiuluun putosi?

·    Vai putosiko se? Pälli alkaa pohtia. - Ehkä se pudotettiin sinne. Tai oliko sen tarkoitus osua jonnekin ihan muualle? Vai oliko se sittenkin joku ihan muu, joka sinne kiuluun putosi, ja joku muu, joka sieltä lensi pois? Voiko tietää? Lehmä?

·    Täh? Hmm, voiko tietää? Sälli henkäisee. - Voi! Voi tietää.

Nopeasti Sälli hakee tarvikkeita ja ryhtyy korjaamaan kirnua. Hän yhdistää osat paikoilleen ja kiertää ympärille ilmastointiteippiä.

Siten hän sanoo Pällille:

·    Vaikka lehmät loikkisivat kuun yli, niin se ei auta tekemään voita. Googlaa.

·    Mitä? Pälli kysyy ihmeissään.

·    Miten kirnutaan, Sälli vastaa. 

Pälli Googlaa kännykällään ja hihkaisee: - Haa, siksi se ei onnistunut, sen pitää olla kermaa.

Sälli noutaa kermaa, kaataa sen kiuluun ja asettaa kannen paikoilleen. Yhteistuumin Sälli ja Pälli alkavat kirnuta vuorotellen. Ja kas, nyt kirnu toimii ja pian heillä onkin aimo voikimpale kirnun pohjalla.

·    Voilá. Mitäs tällä nyt tehdään? Pälli kysyy.

·    Vaikka lehmät loikkisivat kuun yli, niin se ei auta lopettamaan tätä hulluutta. Minä voin lähteä tämän voin kanssa rintamalle, Sälli ilmoittaa vakavana. - Vaikka pelottaakin. Mutta minä voin varmaan olla jotenkin avuksi siellä ja voita ei mikään voita.

·    Joo, ja luulen, että ne voivat juosta pakoon jo, kun kävelet vastaan, Pälli sanoo vilpittömästi. – En voi tietää, mitä tiellesi tulee ja voin toivottaa sinulle vain voimaa. Mutta rohkeutta voi löytää vain, kun pelkää. 

Sälli ottaa kirnun kainaloonsa, hyvästelee Pällin ja astelee kotiportista kadulle:

·    Jos ei kuuta kiurusta kesään, niin toivottavasti alle kuu kirnusta rauhaan!